Pappa taistelee

Mitä elämä on? Tuskaa, draamaa, usein turhaa taistelua, mitä lie...unohtumattomiakin hetkiä tuo, nautintoa ja tuskaa. Eipä sitä kukaan taida osata loppujen lopuksi määritellä ja siinähän sen rikkaus taitaa piilläkin.
Ei sitäkään aina arvaa mistä ja missä tilanteessa blogiin tekstiä tuottaa...
Istun tällä hetkellä Keiteleen terveyskeskuksen vuodeosaston huoneessa 15 enkä aamupäivällä tänne ajaessani todellakaan uskonut tätä tekstiä kirjoittavani.
Sängyssä vieressäni makaa isä, aviomies ja pappa, V.Konttinen. Söi juuri päivällistä ja hengittelee rauhallisesti. Muutenkin rauhallinen ja kohtalonsa hyväksynyt on, tyytyväinen kun vaimo ja poika vierellä elämän loppusuoralla ovat. Aamulla näytti jo pahalle, nyt vähän paremmalle, mutta olen kuitenkin yön ja ainakin huomisaamun täällä tukena ja turvanakin kai...kotona on myös kaksi minulle kovin rakasta ja terveisiä sinnekin täältä "rintamalta"...
Ei tähän muuta osaa todeta kuin, että on vain Yksi joka lopulliset aikataulut sen sanan syvimmässä merkityksessä tietää. Eikä Hän kerro vastausta...
Toivotaan papalle kuitenkin mahdollisimman monta kärsimyksetöntä elonpäivää ja sen jälkeen valoisaa ja onnellista sijoituspaikkaa. (Edit: juuri saa kipulääkettä kun ensimmäisen kerran minun paikalla ollessa sitä pyytää. Minun urhoollinen isäni...taistele vielä!)
Kaiken tämän rinnalla arkinen työ tuntuu kovin merkityksettömälle. Sitä on toki edellen riittänyt ja vuodenvaihde projektien deadlineineen lähenee. Paniikkia ei ole eikä tule.
Kai sitä aina on jollain tavalla osannut asioita suhteuttaa ja arvostaa mutta tällaisen vuoden läpikäyminen vain lujittaa aiempina käsityksiäni (turhasta) kiireestä ja pienistä asioista valittamisista. Jos jotain hyvää tämä vaihe elämässä on tuonut niin se on vahvempi side sen ihmisen kanssa jonka rinnalleni kulkemaan olen saanut. Jonkun voi olla tämä vaikea uskoa kaikkien näiden vuosien ja usein turhien taistelujen jälkeen, mutta minä oikeasti uskon niin ja haluan ja teen kaikkeni että se on pysyvää. Kiitos muru, arvostan ja rakastan.
Ollaan tässä välissä tavattu Maarit ja Jyrki ja käyty Pihtiputaalla, syöty mustaa makkaraa ja niin edelleen...kirjoittelen lisää, en lupaa mitään aikaa, niin on parempi, mutta kirjoitan kyllä.
Niin, ja Innsbruckissakin tuli käytyä Suomea kannustamassa, mukava reissu oli vaikka kotimaan tilanne painoikin mieltä...yritän laittaa reissukuvia jossain välissä, mutta pidempää reportaasia en tässä elämäntilanteessa lupaa...